Kun elämä arpoo yhteensattumia isolla kauhalla, kaikki tuntuu äärettömän epätodelliselta. Epätodellisemmalta kuin viimeöinen uni, jossa olin sukellusveneessä, jossa oli sinetöity huone, jonka seinillä oli kuvia Sweeney Toddista, Fleet Streetin sarjamurhaajaparturista.
Synkronisiteetti tanssitti eilen, kesäpäivänseisauksen aikaan, eteeni joukon asioita, kohtaamisia ja tapahtumia, joiden kaikkien yhteinen nimittävä tekijä oli kuolema.
Kuvittelen ettei minulla ole rutiineita tai pinttyneitä tapoja, mutta vadelma- ja piparminttutee pitää juoda valkoisista kupeista, ja kamomilla-, appelsiini- ja rooibostee juodaan sinisistä. Paitsi joskus rooibostee on parempi juoda valkoisista, sillä olen antanut vihreät ankkateekupit ystävälleni. Toisinaan kaipaan niitä. Pidän ankoista.
Join siis eilen aamulla piparminttuteetä valkoisesta kupista ja lähdin poikkeuksellisesti aikaisin liikkeelle. Tein töitä, kävin lääkärissä, kävin kotona, nukuin, tein töitä, kävin sairaalassa tiputuksessa, palasin kotiin, tein töitä ja lohdutin vuorotellen, aina pikkutunneille saakka, surevaa tyttöä, surevaa naista, surevaa miestä ja surevaa lähiomaista. He kaikki itkivät eri ihmisiä, eri asioita, ja silti kaikki toistui aavemaisella tavalla samanlaisena kuin mestariohjaajan elokuvassa.
Suunniteltu kuolema - odotettu, kuihtuva kuolema - äkillinen, yllättävä kuolema.
Kuolema saa asiat uusiin mittasuhteisiin. Se venyttää aikaa, purkaa sidoksia ja liittää uudelleen yhteen jo etääntyneitä. Ja vaikka kuolema on meille kaikille yhteinen, jokaista koskettava, tasa-arvoinen ja ketään syrjimätön tosiasia, se tökkää sormensa tähän kulissiin, tähän kelmumaiseen todellisuudeksi nimittämäämme kuoreen, ja saa sen kaiken tuntumaan niin kovin epätodelliselta.
13 kommenttia:
Aivan loistava kirjoitus.
Aivan upea kirjoitus toistan minäkin täällä.Kiitos.
Kiitos, pysäytit minutkin.
-junika-
Pysäytit, vaikka en nyt juuri haluaisi pysähtyä. Mieleni on vielä niin takertuneena oman elämäni pysäyttäjiin.
Olen ehdottomasti sitä mieltä, että tee on juotava vanhasta saksalaisesta olutkolpakosta ja kahvi isoista Taika-mukeista. Tosin jälkimmäiseen saattaa tulla muutos.
Kiitos kaikille teille kommentoineille. Hieno tunne julkaista jotain mitä miettii pariin kertaan että no onkohan tää ihan ok. Ja sitten saa ihanan vastaanoton.
Liisa: Saksalaiset olutkolpakot kuulostavat tosi radikaalilta, vau, Taika-mukeista juon minäkin kahvin, silloin kun sitä pystyn juomaan. Nyt on taas tauolla kahvittelut. Mutta Taika-mukeista oli kysymys noiden teelajienkin kohdalla. Mulla on myös eri väri- & materiakoodit erilaisille kylmille juomille... :)
Onpas sinulla ollut dramaattinen päivä eilen! Kuvauksestasi tuli minullekin mieleen joku mestariohjaaja, kuten nyt vaikkapa Kieslowski. Ja nuo kolme kuoleman lajia: nehän ne ovat.
Ai niin, se piti vielä sanoa, että olen tavattoman iloinen siitä, että löysin tänne blogiisi. Vaikka en nyt enää muista, miten se tapahtui. Väliäkö tuolla.
Niin upea kirjoitus. Pidän sanasta synkronisiteetti, siitä miten käsittelet tätä aihetta, miten sanat juoksevat eteenpäin juuri sillä tavalla jotenkin kuin niiden kuuluukin, niin kuin tämä kirjoitus olisi ollut olemassa jo ennen kuin se kirjoitettiin.
Lumikko: Iloinen olen minäkin siitä että olen saanut sinut tänne vierailemaan! Kieslowski itselläkin tuli mieleen, kummallista miten elämä jäljittelee taidetta...
Mirva: Mykistyin hetkellisesti tuon kommenttisi edessä. Oh. Kiitos, kauniisti kirjoitettu.
Kerta kaikkisen upea teksti. Olen sanaton.
Ja sinulla oli varmasti rankka päivä, lohduttavana olkapäänä oleminen ei sekään ole helppoa, vaikka toki surevalla on vielä vaikeampaa. Kaikkea hyvää sinne.
Kiitos Kirjailijatar lämmittävistä sanoistasi. Tämä teema tuntuu vaan jatkuvan, lisäosia ilmaantuu, mutta tänään juhlitaan juhannusta. Kaikesta huolimatta.
Sinäpä sen sanoit, asian ytimessä, en edes osaa toisin muotoilla.
Kiitos Pilviharso. Sinä jos kuka tiedät mistä on kysymys. Halaus.
Lähetä kommentti